sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

isoja rahoja

Satunnaisesti saan rahakkaita tarjouksia. Aikaisemmin olen niistä aina kieltäytynyt, koska epäilen liian hyvien tarjousten olevan juksua. Minun on vaikea uskoa, että kukaan maksaisi huoralle yli tuhatta euroa yhdestä lähes tavallisesta illasta.

Tänään puhuin puhelimessa yli tunnin toisella paikkakunnalla asuvan miehen kanssa. Mies teki minulle erittäin hyvän tarjouksen, jonka hyväksymistä jopa harkitsen.

Kyseessä olisi viikonlopun mittainen kaupunkiloma Euroopassa. Mies tarvitsee likuntarajoitteensa vuoksi henkilökohtaista avustajaa matkalleen, ja tottakai sopimukseen kuuluisi myös erotiikkaa.

Kyseinen keikka olisi aito työkeikka. Palkka (6000€) maksettaisiin tilille verokorttia käyttäen. Jos hyväksyn tarjouksen, tarkoittaa se, että en voisi koko syksynä tehdä muita oikeita töitä, jos siis aikoisin nostaa opintotukea. Jos taas päätän jatkaa tuetonta linjaa, ei tienesteilläni ole mitään merkitystä.

Summa houkuttaa, eikä maksettu shoppailureissukaan kuulosta maailman pahimmalta jutulta.

22 kommenttia:

  1. Ja mies ottaa kotitalousvähennystä, kela korvauksia jne; Sinun pillusta.

    Joo, maksat verot: Kivat sulle. Minä maksan veroni myös.. Nähtävästi siksi, että joku muu pääsee pukille.

    Miksi liikuntarajoitteinen ei voisi maksaa omistaan palkkiota sinulle pillusta (ilman kuittia) ja avustuksesta KOHTUULLISEN korvauksen? Tällöinhän asia menisi moraalisesti oikein.

    Suomi on pikkusieluisten maa. Joku kateellinen tulee aivan varmasti, jossain vaiheessa ilmoittamaan toiminnastasi viranomaisille joten ole varovainen ja suhteuta nyt hyvä ihminen palkkiosi verokortilla järkeviksi.

    VastaaPoista
  2. ^Mielestäni tämä työ jos joku on sellainen minkä hinnasta ei tingitä. Asiakkaat tietysti voivat aina yrittää mutta tässä yrittäjällä on oltava itsekunnoitusta pyytää/hyväksyä korkeakin hinta, joten se siitä järkevämmäksi suhteuttamisesta. Itse olen aivan toisen alan yrittäjä mutten siltikään ole tehnyt töitä tinkaajille, kyllä sitä hintaa saisi laskea lopttomiin aina kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.

    iinalle sanoisin että jos uskot matkan olevan turvallinen itsellesi niin mene ihmeessä, kokemuksista ELÄMÄ tehdään. Ehkä tapaaminen etukäteen voi selkiyttää ratkaisua? jos sellainen on mahdollista

    VastaaPoista
  3. Taitaa Iinalla kohta hämärtyä rahan arvo ja ei enää edes "tavalliset" työt kelpaa.

    Mutta mitä siitä, ainahan voi myydä itseään korkeimman tarjouksen tekevälle ilman mitään tuntemuksia. Jos polla vain kestää, niin sinullahan on vielä ainakin 10v mahdollista myydä itseäsi, taitaa vain mennä kaikki maku seksistä ennemmin.

    Itse en jaksa uskoa, että joku haluaisi maksaa jollekin tuntemattomalle 6k€ yhdestä viikonlopusta.
    Mutta jos maksaa, niin kannattaa varmaan kehitellä jokin tarina pienestä lottovoitosta, jos pitää selittää tutuille, mistä kaikki raha on tullut.

    Muista kuitenkin turvallisuus, raha ei korvaa ikinä kaikkea.

    VastaaPoista
  4. Heh heh, kuudella tonnilla saa kolme verokortillista henkilökohtaista avustajaa viikonlopuksi ja rahaa jää vielä paikallisiin huoriinkin siellä "eurooppalaisessa kaupunkilomakohteessa". :D

    VastaaPoista
  5. 6000€ Voi tuntua persaukisesta paljolta

    VastaaPoista
  6. Mikset menisi? Yleensä liikuntarajoitteiset eivät yövy kovin halvoissa hotelleissakaan ;)

    VastaaPoista
  7. Tottahan toki menet, suosittelisin kuitenkin tsekkaamaan miehen ennen lähtöä livenä. Mitenkään vammaisia syrjimättä 'liikuntavamma' voi olla monensorttinen ongelma. Nauti matkasta, jos sinne päätät lähteä!

    VastaaPoista
  8. monta vaaraa matkassa ... avustaminen tarkoittaa 24h, voit saada myös ikuisen riesan, haluaa kaverikseen jne tutuille avustajille on käynyt niin, entäs omaiset ?

    yhdessä blogissa tätä pidettiin feikkinä, juuri erityyppisten asiakkaiden takia! koukuttavia tarinoita sinänsä.

    voisihan olla muunkinlaisia blogeja, feikkilääkäri, feikkiope, feikki-inssi

    "hei, teen lekurin hommia vailla koulutusta...taas hirvee päivä, paljastuminen lähellä, kun piti tehdä..."

    VastaaPoista
  9. Oletko lääkis opiskelija?

    VastaaPoista
  10. Kysehän on siitä, tekeekö töitä rahasta, vai oliko jokin muu moottori. (En halua puuttua asian muutamaan epäloogiseen yksityiskohtaan liittyen mm. vammaispalveluiden hyväksyttäviin verotusarvoihin yms.)

    VastaaPoista
  11. "Ja mies ottaa kotitalousvähennystä, kela korvauksia jne; Sinun pillusta."

    Minähän en tiedä mistä mies palkkioni repäisisi. Jotenkin jäin kyllä siihen uskoon, että mies maksaisi minulle omasta pussistaan. En tosin tiedä.

    "Ehkä tapaaminen etukäteen voi selkiyttää ratkaisua?"

    Tätä mietin itsekin. Vaikka mies kuulostikin ihan kivalta tyypiltä, olisi ikävä olla koko viikonloppu huonossa seurassa.

    "Mitenkään vammaisia syrjimättä 'liikuntavamma' voi olla monensorttinen ongelma."

    Näinpä. Ja toisaalta omat rahkeeni eivät kyllä riitä oikeaan avustamiseen.

    "Oletko lääkis opiskelija?"

    En halua kommentoita opintojani, mutta jokainen voi katsoa jyu:n sivuilta mitä täällä voi opiskella :)

    "Kysehän on siitä, tekeekö töitä rahasta, vai oliko jokin muu moottori."

    Ko. keikassa suurin moottori olisi tietysti raha.

    "(En halua puuttua asian muutamaan epäloogiseen yksityiskohtaan liittyen mm. vammaispalveluiden hyväksyttäviin verotusarvoihin yms.)"

    Näistä en tiedä mitään. Eikä juurikaan edes kiinnosta.

    VastaaPoista
  12. Pitäis kiinnostaa, jos haluaa luottaa asiakkaan esittämän tarjouksen vilpittömyyteen. Jos ei voi luottaa, niin voiko luottaa asiakkaaseen?

    VastaaPoista
  13. Sen verran mitä mä tästä asiasta tiedän, niin eräs tuttavani on saanut keikoista kehitysvammaisen nuorenmiehen luona 300-500 euroa per ilta / muutaman tunnin keikka (hänen vanhempansa ovat maksaneet tyttöystävä palvelusta)

    Mutta tuo 6000 euroa kuulostaa kyllä varsin kovalta hinnalta yhdestä viikonlopusta (vrt. eliitti seuralaisesta joutuu maksamaan noin 2000 euroa / yö) ja varsinkin summana ihmetyttää toi 6000 euroa, kun luulisi ennemminkin tarjoavan jotain "tasasummaa" tyyliin vaikka 5000 euroa.

    Mutta toisaalta aina joskus pitää ottaa myös niitä pieniä riskejä ja kokeilla...

    VastaaPoista
  14. Muista, että homma oli verokortilla. Sotua myöden on identiteetti esillä. Pikku riski? Miksi verokortille? Kuitenkaan summa ei kelpaa vammaispalveluna omissa ilmoituksissa. Jos käytäntö tehdään työsuhteena, tulee lisäksi sivukulut päälle. Jos toisin, pitää Iinalla olla Y- tunnus. Koko homma haisee.

    VastaaPoista
  15. Hyvin sulla pyyhkii :D anna vaan pyyhkiä, go with the flow :) Keijokin kävi kasvojen kohotuksessa www.vittukunvituttaa.org

    VastaaPoista
  16. Tapaan miehen tänään. Kiitos kommenteista, osaan ehkä kysyä jotain, joka voi kertoa onko tässäkin kyseessä juksu.

    VastaaPoista
  17. Kunhan varovaisuudesta ei tingitä, on homma hyvin. Itseäni kyllä arveluttaisi tämmöinen tilapäinen hyppäys verokortille.

    (Joku näppärä hankkii sitten identiteettisi seuraavan verokalenterin myötä. Verotus on julkista.)

    VastaaPoista
  18. Tämä asia ei kuulu suoranaisesti tähän blogikirjoitukseen, mutta laitan tän tähän, koska tämä on blogikirjoituksista tuorein...

    Sinäänsähän tämä kysymys on lähinnä teoreettinen, koska käytännössä maksu otetaan aina etukäteen, mutta ajattelin silti kysyä näin ihan teoreettisella pohjalla, että...

    Mihin rikokseen syyllistyy asiakas, joka ei maksakkaan prostituoidun palveluksista, vaan poistuu paikalta maksamatta..?
    a) Raiskaukseen
    b) Seksuaaliseen hyväksikäyttöön
    c) Varkauteen
    d) Näpistykseen

    Mitä mieltä asiasta ovat tämän blogin lukijat..?

    VastaaPoista
  19. Sanoisin, että oikein tuomio asiasta olisi toi näpistys, koska esim. Wikipedian mukaan:
    "Näpistykseksi katsotaan varkaus joka ei sisällä murtautumistoimia ja jossa anastetun omaisuuden arvo on enintään noin 330 euroa."

    Todellisuudessa epäilisin vahvasti, että se tuomion tulisi kyllä jostain paljon vakavammasta rikoksesta, kuin mitä tämä näpistäminen on.
    Mutta jos oltaisiin ihan oikeasti aivan 100% rehellisiä, niin se oikea tuomio olisi kyllä luultavasti toi yllämainittu näpistys... =)

    VastaaPoista
  20. Se riippuu kantajasta. Jos kantaja väittää tulleensa raiskatuksi, niin koittakoon syytetty osoittaa muuta. Oikeasti kyseessä olisi lievä petos. Sama kuin jätettäessä ravintolalasku maksamatta.

    VastaaPoista
  21. Iina on valinnut itselleen "harrastuksen", josta vain harva osaa irtautua myöhemmin. Ns. helppo raha ja miesten ihailu koukuttaa aika tehokkaasti ja nopeasti.

    Vaarana vain on, että Iina ei osaa enää edes lopulta elää toisten kanssa, koska "eristäytyy" muista pikkuhiljaa. "Harrastuksen" salailu ja kaksoiselämä kaikilta ystäviltä ottaa osansa normielämästä.

    Tavallisesta työstä lopulta kieltäydytään, kun ajatuksena on vain, että tässä työssä saman rahan ansaitsee jo muutamassa tunnissa, kun ns. oikeassa työssä samaan menisi viikko.
    Ajatusta perustellaan vapaa-ajalla ja sillä, että on kaikesta vapaa. Iina ei tule enää olemaan vapaa, sillä seksityö jättää aina jälkensä, monesti seuraukset paljastuvat kuitenkin vasta vuosien päästä.


    Sitten jonain päivänä, kun haluttaisiin palata oikeaan parisuhteeseen, pitäisi sen miehen vielä ymmärtää, että kyseessä on vain työ tai harrastus, jota ei tarvitse edes välttämättä lopettaa.

    Syyhän on kuitenkin miehen, koska ei voi ymmärtää tätäkään asiaa.

    Ja vaikka lopetttaisikin, niin moni palaa alalle heti parin vastoinkäymisen jälkeen.


    Mieheltä samalla odotetaan sitten täyttä uskollisuutta, vaikka samalla myydään itseään viikottain tai saatetaan välillä mukavan tapauksen ollessa kyseessä maksu unohtaakin. Sillä eronahan on se, että seksityö on hänelle harrastus/työ, josta maksetaan.

    VastaaPoista
  22. samaa mieltä ylläolevan kanssa.
    aloin seurustelmaan naisen kanssa jonka löysin netistä. myöhemmin sain selville menneisyydestä ja jätin samantien. lupasi lopettaa ym, en ottanut takaisin.
    pienen ajan kuluttua taas seuranhaku ilmoitukset pistetty takaisin ja vanha rooli jatkui.

    jos olisin jäänyt siihen niin varmasti olisi pettänyt kun opiskelijana ilmeisesti rahoittanut opintonsa pillulla.

    VastaaPoista