Poistin osan ilmoituksistani muutama viikko sitten, joten yhteydenottoja tulee harvakseltaan. Hyvä niin. Nyt on aikaa nauttia kesästä ja tehdä ehkä pieni reissukin.
Kivoille tutuille on kyllä aina aikaa :)
Nro. 36 toistamiseen. Tällä kertaa mies halusi vierailla luonani vähän pidempään ja "tutustua". Hän ehdotti, että voisi jatkossa kysyä minua mukaan työmatkoilleen. Pistetään harkintaan.
Mihin niitä ilmoituksia kannattaa jättää?
VastaaPoistaAnna palaa. Näet maailmaa. Pidä silti huolta, että herralle jää käsitys, että seon silkkaa bisnestä, eikä parisuhteen alku. (Älä silti lopeta opintoja.)
VastaaPoistaHyvää kesää!
Ilman tuota ">Korkeakouluopiskelija" pitäisin blogin kirjoittajaa elämän epäonnistujana.
VastaaPoistaTuo kuitenkin kertoo, että kirjoittajalla on jotain toimintaa päässä.
Minä, kun painan erotiikan saralla menemään, en saa taskuuni latin latia. Elämän epäonnistuminen on niin kovin subjektiivinen käsite. Sitä voi ajatella koko opitun moraalikäsityksen taakka harteilla tai sitten vapauttaa itsensä ja alkaa pohtia ihmisyyden olemusta. Jos ympäristön asenne pitää yksilöä epäonnistuneena, niin muodostuuko siitä automaattisesti absoluuttinen totuus? Voiko lopultakin se yksi kärpänen niiden miljoonan joukossa ollakin oikeassa? Se, joka sanoo paskan makua paskaksi.
VastaaPoistaOlettakaamme, että ihmiselämä onnistuu, kun saavuttaa korkean aseman. Ovatko ne ihmisluonteen piirteet vallitsevan moraalikäsityksen hyveitä? Jalostuuko älykkäimmistä väistämättä tämän yhteiskunnan isotuloisimpia ja arvostetuimpia. Ts. onko kyynerpäätaktiikalla tiensä ylös raivannut narsisti yhteiskunnan jaloin yksilö?
Emmekö voisi vähitellen lähteä ihmisen arvostuksessa ihan ihmisyydestä ja jättää ulkonaiset seikat omaan arvoonsa? Voisiko tässäkin tapauksessa elämänsä epäonnistuja olla se reppana viiskymppinen, joka tyhjentää pankkitiliään nuoren naisen taskuun, jotta saisi edes hetken tyydytettyä naisenkaipuunsa? Ja hänkin ihmisenä silti täysin arvostettava. Normaalimies näet kaipaa naisellista otetta vähän joka kroppansa kohtaan ajoittain. Lienee taas aika astua toimiston ovista kotimatkalle ihailemaan naisten kesäistä tyylitajua ja antamaan kotona ajastansa sille omalle...
Lopultakin: Ihmissuhteettomana lienee ihminen eniten orpo, vaikka asema olisi mikä. Ihminen kaipaa muita ympärilleen.
Luinpas tässä iltapäivän rattona koko blogisi, oikein mukavaa luettavaa.
VastaaPoistaOletko taiteellinen sielu? Ala värittää tarinoita vähän lisää ei niiden tarvitse olla kaiken totta, kuvaile muistaisto niinkuin haluaisit tarinasi paperille. Kasaa materiaalia ja lopuksi edessässi on kirja kokemuksistasi, ei aivan, mutta melkein kuin kokemuksesi. Nimittäin tuhannet muutkin tätä netistä ovat lukeneet ja voisi olla sen arvoista että julkaiset kokemuksesi kirjana.
Toinen asia mikä jäi päälimmäisenä mieleen on ehkä, että luotat asiakkaisiisi pikkaisen liikaa. En tahdo nyt maalailla kuvia seinille, mutta me miehet voidaan olla arvaamattomia tai.. tarkennan ihminen on AINA arvaamaton. Hanki nyrkkirauta, pippurisumute tai vastaavaa aina keikalle mukaan tai kotiin siihen yölokerikkoon. Ihan vain varalle.
Onnea elämääsi, 23v mies tästä Kuopiosta.
Tässä blogissa on riittänyt paljon kaiken maailman jeesustelijoita huutelemassa kuinka prostituutio on pahasta ja kenenkään ei pitäisi sitä tehdä jne.
VastaaPoistaLukekaapa tämä:
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/113767-tama-uutinen-leviaa-verkossa-apina-oppi-rahan-osti-heti-seksia
- D -
Välillä on hyvä pitää vähän kesälomaa :)
VastaaPoistaNautiskele <3
Tykkään sun tavasta kirjoittaa. Olen joskus itse huorannut, pitänyt taukoa muutaman vuoden, ja ajauduin siihen taas. Huomenna asiakas pitkän tauon jälkeen. Lopettamisen jälkeen vannoin, 'ettei ikinä ikinä enää', 'mitä meninkään tekemään' jne, mutta tässä sitä ollaan enkä osaa edes asiaa murehtia :) Mitään traumoja ei ole siis tosiaankaan jäänyt, kenellekään miehelle (tulevalle seurustelukumppanille siis) en tule menneisyydestäni kertomaan.
VastaaPoistaAioin jatkossakin lukea blogiasi.
Pitäköön enkelit sinusta huolta :)
Jeesustelijoillakin pitää olla vapaus lausua mielipiteensä. Samaa mieltä ei tarvitse olla. Jos kritiikkiä osaa perustella, se olisi jopa tervetullutta. Kaikilla meillä on erilainen historia ja elämänkokemus. Kaikki kokemamme, oppimamme heijastuu ajatuksiimme ja kykyymme katsella eri kulmien kautta asioita. Joillakin syntyy tällaisista poikkeavista ihmiskohtaloista niin voimakkaita ristiriitatiloja kaiken opitun maailmankuvan kanssa, että syntyy väkisin suojareaktioita, jotka sitten purkautuvat miten milloinkin. Onhan tällainen ihmisesimerkki myös uhka miehelle, sillä oikeasti kukaan ei tunne oman puolisonsa syvimpiä ajatuksia, joten saatta syntyä voimakastakin ahdistusta. Se on tiukka paikka, kun joutuu toteamaan, että ketään muuta ei voi tuntea oikeasti kuin oman itsensä. Ei sisaruksiaan, ei puolisoitaan, ei ketään. Jopa omat lapset muuttuvat vanhetessaan karttuessa mysteereiksi itselle. Silti pitäisi luottaa puolisoonsa. Siitä syntyy se jeesustelu ja moralisointi. Se on pelkoreaktio.
VastaaPoistaEn ole lukenut kaikkia kommentteja, joten en tiedä onko tätä jo kysytty.. eli oletko valmistautunut henkisesti siihen, että jonain päivänä salaisuutesi saattaa paljastua kaikille? Vanhempasi, ystäväsi jne. saisivat tietää. Mitä tekisit?
VastaaPoistaMoikka Iina!
VastaaPoistaMitä kautta sut saisi kiinni? Olen etsinyt, mutten löydä mistään ilmoituksiasi?
tää on feikki sivulaskuri nyt 10s välein alussa oli noin 1,5 sekunnin välein ... miksikö ? no täällä olis jo yli miljoona latausta ja nyt vaan satoja kommentteja .... eli katsokaas suomi24 vertailun vuoksi.
VastaaPoistaJoku tekee teistä gradua.
Mikäs siinä. Eniten kiinnostaa tyyppi, jonka itsetunto ei kestäisi tulla anonyyminäkään huijatuksi. Tai tyyppi, jonka elämänsisältö vaatii tämänkaltaisten juttujen paljastamista. Eikö kannattaisi keskittyä merkittäviin asioihin elämässä tämän virtuaalimaailman ulkopuolella?
VastaaPoista"--miksikö ? no täällä olis jo yli miljoona latausta ja nyt vaan satoja kommentteja .... eli katsokaas suomi24 vertailun vuoksi."
VastaaPoistaMiksi en ymmärrä tämän Anonyymin kommentteja? Voisiko joku selittää mitä hän tarkoittaa?
Anonyymin mielestä laskuri ei voi pitää paikkaansa, kun sitä vertaa esim. toisten paikkojen laskureihin.
VastaaPoistaEntä sitten? Tämä laskuri todennäköisesti laskee kaikki käynnit ja sivun lataukset. Toisaalla taas yksi IP lasketaan vain kerran, jolloin laskuri kuvaa ikäänkuin eri henkilöitä. Tässä raa'asti vain käyntimääriä. Jokuhan voi käydä vaikka päivän mittaan vartin välein täällä. Tms. Tosin en minäkään ymmärrä, mitä se anonyymi tällä yrittää todistaa. Itselleen varmaan rakentelee sisältöä tällaisista täysin yhdentekevistä seikoista, koska omassa elämässä ei ole mitään, tai sitten jotakin muuta.
AÄ: Aaah okei, kiitos tästä :)
VastaaPoistaBloggerin laskuri tosiaankin laskee sivun katseluita, ei kävijöitä. Olen kyllä aika imarreltu, että joku luulen minun olevan niin näppärä, että osaisin manipuloida Bloggerin laskuria :D
Googlen analytics taas kertoo tarkemmin: ajalla 10.6.2011-10.7.2011 absoluuttisia yksilöityjä vierailijoita oli 22 748.
Mitä tämä tarkoittaa, siitä en osaa sanoa mitään...askuri tosiaankin laskee sivun katseluita, ei kävijöitä. Olen kyllä aika imarreltu, että joku luulen minun olevan niin näppärä, että osaisin manipuloida Bloggerin laskuria :D
Googlen analytics taas kertoo tarkemmin: ajalla 10.6.2011-10.7.2011 absoluuttisia yksilöityjä vierailijoita oli 22 748.
Mitä tämä tarkoittaa, siitä en osaa sanoa mitään...
Ja jos haluat kommentoida selkeästi, itseäsi toistaen, niin tee se mobiilina motarilla :)
VastaaPoista