maanantai 31. lokakuuta 2011
pupupöksy
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
lihapiirakka
torstai 20. lokakuuta 2011
Nro. 51
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Nro. 50
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
oijoijoi
perjantai 14. lokakuuta 2011
Nro. 49
En kommentoinut hänen puheitaan, mutta ei tunnustamisella varmaan olisi ollut enää mitään merkitystä. Niin varma hän oli löydöstään. Ja toki löytöretkeltä kuuluu ottaa myös matkamuistoja. Pikkarini sujahti miehen taskuun hyvinkin sukkelaan. Hetken mietin sanonko mitään, koska tilanne oli minusta jotenkin nolon sorttinen. Rohkaistuin kuitenkin ja pyysin pikkarini takaisin.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
mitäs sit leikittäis
perjantai 7. lokakuuta 2011
Nro. 48
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Miksi varattu mies käy huorissa?
Yleiskäsityshän on, että huorissa käyvät miehet ovat rumia ja vastenmielisiä luusereita jotka eivät muuten saa naista. Iinan blogia lukiessa kuitenkin huomaa, että tähän ihmisryhmään kuuluvat miehet ovat kuitenkin vain murto-osa palveluja käyttävästä miesryhmästä.
Suurin osa Iinan asiakkaista näyttää koostuvan varatuista miehistä. Perheenisistä, aviomiehistä, hyvinkoulutetuista ja työelämässä hyvin menestyneistä yksilöistä. Mikä ajaa sellaisen miehen käymään huorissa jolla ulkopuolisen silmin pitäisi kaikki olla elämässä hyvin? Mitä sellaista noiden kulissien takana on, että mies on valmis maksamaan seksistä?
Mielestäni suomalaiset naiset ovat liian vaativia. Miehen pitäisi elättää perhe, jaksaa kuunnella naisen murheita, vierailla naisen sukulaisilla ja ystävillä, tehdä kotitöitä ja paljon paljon muuta. Mitä mies saa tuosta kaikesta kiitokseksi? Nalkutusta, mököttämistä, arvostelua, haukkumista, muttei ikinä seksiä. Miksi? Mikä siinä on niin vaikeaa?
Yleisin ongelmahan suomalaisisten parisuhteissa elävien seksissä on se, etteivät seksuaaliset halut kohtaa. Milloin naista sitten panettaa? Silloin kun mies on töissä? Koska iltaisin tai aamuisin pillua ei heru. Eli ei ikinä silloin kun mies on kotona. On pääkipua, väsyttää, ei haluta tai muuta vastaavaa.
Silloin harvoin kun nainen on sillä tuulella niin mitä meille parisuhteessa eläville miehille on kotona tarjolla? Lahna joka makaa liikuttamatta evääkään, selluliittiä, läskiä ja karvoja. Sitten vielä ihmetellään, että miksi miehet ihailevat nuoria ja treenattuja tyttöjä. Suosittelenkin naisille jotka lukevat tätä tekstiä ottamaan käden pois sipsipussista, pyyhkäisemään suklaapatukan rippeet pois suupieliltä ja nousemaan stepperille. Jos tuntuu siltä, että se on liian raskasta niin askelkyykyn omalla painolla luulisi myös toimivan:)
Miksi sitten mies käyttää mielummin maksullisen palveluja kuin iskee naisen baarista? Kiinnijäämisen riski on paljon pienempi. Kukaan ei soittele perään. Kenenkään mieltä ei pahoiteta kun molemmilla on pelisäännöt selvillä. Tautiriski on paljon pienempi. (Känniset yksinhuoltajaäidit ja pikkupillut antavat pelimiesten ja maahanmuuttajien vetää paljaalla joka reikään. Palveluntarjoavat vaativat aina kondomia ja käyvät testeissä säännöllisin väliajoin.)
Miksi sitten huora? Jos minulla on hartiakipuja, menen hierojalle. Hiukset kasvaneet, menen parturiin. Jos minua panettaa niin miksi tyytyisin normaalin naiseen kun huoria on tarjolla?
Monesti sanotaan, ettei onnea voi ostaa. Kyllä sitä voi. Hinta on yleensä neljä ruskeaa seteliä tunnilta:D
tiistai 4. lokakuuta 2011
ask
Onko sulla koskaan mitenkään likainen olo, kun olet ollut monen eri miehen kanssa? En tarkoita, että tarvisi olla :) Ei ole, ellei mies ole ollut haisuli. Usein ihmisen ominaistuoksu on jo itsessään aavistuksen vastemielinen, saatikaan, jos mies asuu vanhassa puutalossa. Sitä tuoksua en siedä.
Ja viimeinen: Tuntuuko sinusta koskaan, että teet tietynlaista hyväntekeväisyyttä/hyvää työtä kun autat miehiä saamaan läheisyyttä/seksiä? Tosin maksua vastaan, mutta kuitenkin. Eipä ole tullut mieleen kiillotella sädekehää, mutta taidankin aloittaa senkin huvin :D
Ja uskotko että itseään vapaaehtoisesti myyvät on avoimempia seksin suhteen ja suhtautuvat siihen terveellä tavalla, ei häveten eikä liioitellen? En kyllä osaa sanoa, mutta eikai terve suhtautuminen seksiin vaadi sitä, että itseään pitäisi lähteä myymään...